"you say you never let me go, and you never did"

       Näin aluksi ,anteeksi etten ole nyt kuitenkaan kirjouttanut kahteen viikkoon. Minulla oli kyllä tabletti mukana. Muttei tullut mahdollisuutta kirjoittaa, liikaa mahdollisuuksia kiinni jäämisestä. Joten anteeksi, elossa olen kuitenkin ainakin suunnilleen.

       Istun tällä hetkellä huoneeni sängyllä, minua väsyttää.Väsyttää ihan liikaa, ja olen vielä hieman kipeä. Enkä ole edes varma onko se fyysistä vai henkistä väsymystä. Mutten voi mennä vielä nukkumaankaan. En saisi illalla unta. Enkä halua valvoa yöllä.         Ehkä otan vain kupin kahvia ja paljon teetä niin kyllä se siitä. 

          Ja viimeiset kaksi viikkoa. En ole edes varma haluanko avautua niistä enää tänne. Jos viikon aikana olisi ollut mahdollisuus, olisin varmaan purkautunut tänne niin monesta asiasta. Ehkä kerron silti.

Kaksi viikkoa, niin sekavaa aikaa. Niin sekavaa.

 Rakentelin omia pilvilinnojani, voisi kuvitella että olisin ollut aineissa, kaiken sen läheisyyden ja onnen kanssa. Ajankulku meni aivan sekaisin, olin vain siinä ja hän oli kanssani, se oli täydellistä. Rakastimme toisiamme. Meillä oli kaikkea, kun meillä oli toisemme, ja meillä oli läheisyys. Minusta pidettiin.

  Romantiikkaa, haleja,pusuja,alkoholia,naurua,suudelmia,hänen ihonsa omaani vasten, rakkaus lauluja, hänen lauluaan, suihku yhdessä, ruuan laittoa, rakkautta, hän. Elämä oli hetkittäin vain niin täydellistä kun elämän voi tuntea. Ja sen tunteen, haluan kokea uudelleen. Vielä joskus.

          Mutta aina kun pääsee noin ihanaan tilaan, se ei pysy kauaa. Ei tarpeeksi kauaa. Kaikki rysähtää kerralla takaisin, linna romahtaa, paluu todellisuuteen tulee ja kaikki läsähtää kasaan. Kaiken pahan muistaa taas. Se ei koskaan katoa mielestäsi, vaikka kuinka tahtoisit.

"Kamala kuinka paljon olen syönnyt? Kuinka paljon lihoan?! Entä se dieetti. Vitun läski!"

              Oksentamista, keho ei kestä. Väsyttää. Pyörryttää. Tärisyttää. Alkoholia. Lääkkeitä, hetken hyvä olo. Paniikkikohtauksia, uudestaan, uudestaan, uudestaan! En saa happea. Pelottaa. Kiroamista, vihaamista. Miksen ole laiha? Mikset sano niin?  Viiltämistä. Raapimista. Verta, verta, kipua. Satuta minua rakas ,satuta! Sano että olen hyvä näin. Uusi paniikkikohtaus, pari päivää ilman ruokaa. Silti liian läski.  Mökötystä. Läheisyyttä. Luita. Rakas miksi olet noin laiha? Ole kiltti syö. Peili. Vihaa. Inhoa. Olen iljettävä. Tyhjyyttä. Uusi paniikki. Pahoja sanoja. Pyörii päässä kaikki mitä sanoit. "Ei sinun ole pakko syödä täällä" söin vittu silti "voit kyllä laihduttaa, mutta tee se terveellisesti" "älä pyydä minua sanomaan sinua laihaksi, en pysty siihen kun näen itsenikin normaalipainousena, ja tiedän että se on väärin." "Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi." KIPUA. Tärinää. Läheisyyttä. Itkua. Uupumusta. Ällötän itseäni. Välitä minusta. Rakasta minua. Pidä minut siinä. satuta minua.

Suudelmia. Lisää itkua. Haleja. Paniikki. Kysyn mitä tekisit jos hyppäisin ikkunastasi ulos, paiskautuisin kivetykselle kahdeksannesta kerroksesta ja kuolisin. Mitä tekisit jos yrittäisin? Et osaa sanoa mitään. Otat minusta vain kovempaa kiinni. Pyydät etten tee niin.

               Itken hiukan lisää, olemme hiljaa. Mutta olet siinä. Muutama uusi suudelma. Sanot että olen rakas. Vastaan takaisin hieman tyhjästi, mutta tarkoitan sitä todella. Hetkeksi kaikki on paremmin vaikkei hyvin olekkaan. Kumpikaan meistä ei kestä sitä missä kunnossa olen. 

      Lupaat silti olla lähtemättä. Mutta miksi? Mikä sen tekee? Kenties välittäminen. Emme riitele lainkaan. Voimme vain molemmat huonosti. Mutta lupaan se menee paremmaksi. Mutta mitä sitten käy?

       Olemme olleet kohta kaksi vuotta yhdessä, ja tarvitsen sinua enemmän kuin olen koskaan tarvinnut mitään. Rakastan sinua enemmän kuin mitään. Mutta kestätkö sen missä kunnossa olen? Tiedän että sinuun sattuu aina katsoa kun valahdan huonoon kuntoon edessäsi etkä osaa tehdä sille mitään. Olet kuitenkin siinä. Kiitos. Oikeasti kiitos, ilman sinua minua tuskin olisikaan.

Rakastan sinua. 

Ja tiedän että sinäkin minua. Edes hiukan. Et vain osaa sanoa sitä.

Täytit viikonloppuna 18. Oksensin sinä päivänä ja meinasin pyörtyä. Tulin flunssaan ja tartutin sinutkin. Perjantaina tulen luoksesi uudelleen. Minulla on ikävä.

Keep giving me hope for a better day
Keep giving me love to find a way
Through this heaviness I feel
I just need someone to say, everything's okay

Woke my weary head
Crawled out of my bed
And I said, "Oh, how do I go on?"
Nothing's going right, shadow's took the light
And I said, "Oh, how do I go on?"

Sometimes I need a little sunshine
And sometimes I need you

Keep giving me hope for a better day
Keep giving me love to find a way
Through this messy life I made for myself
Heaven knows I need a little

Hope for a better day
A little love to find a way
Through this heaviness I feel
I just need someone to say, everything's okay
(Everything's ok)

I gave my hope to you
When you were nearly through
And you said, "Oh, I can't go on"
Well, now I need it back
'Cause I have got a lack of all that's good
And I can't go on

Yeah, sometimes I just need a little sunshine
And sometimes I need you

Keep giving me hope for a better day
Keep giving me love to find a way
Through this messy life I made for myself
Heaven knows I need a little

Hope for a better day
A little love to find a way
Through this heaviness I feel
I just need someone to say, everything's okay

(Everything's okay, everything's okay)
Sometimes I need a little sunshine
And sometimes I need you

Keep giving me hope for a better day
Keep giving me love to find a way
Through this messy life I made for myself
Heaven knows I need a little

Hope for a better day
A little love to find a way
Through this messy life I made for myself
Heaven knows I need a little

Hope for a better day
A little love to find a way
Through this heaviness I feel
I just need someone to say, everything's okay

Ja anteeksi, tämä teksti todella on sekava. Mutten osaa asiasta kertoa tämän selvemmin. Ehkä vielä joskus kirjoitan kauniisti. Miten teidän viikkonne ovat menneet?