keskiviikko 18. syyskuuta 2013

"c`moon skinny love, whats happen here?"

       Olen huolissani hiukan millasta, hän on siis yksi luokkalaiseni, hänellä on myös ollut jonkin aikaa syömishäiriön alkua, olisiko ollut jotain puolisen vuotta. Ja hän alkaa jo laihtumaan, hänellä on alkanut näkymään solisluut (ei niin paljoa kuin minulla mutta silti) ja hänen vaatteensa ovat alkaneet käymään isoiksi.

        Ehkä se ahdistukseni johtuu osaksi siitä etten halua että hän laihtuu pienemmäksi kuin minä olen aina ollut meistä se peinin. Mutta onhan hän myös kaverini.
    Hiukan tosin ärsyttää kun hän tuo syömishäiriötään niin  paljon enemmän näkyviin  kuin minä..me kaikki tiedämme että hänellä on se, kun minusta ei tiedetä taas mitään. Pidän sen itselläni, ja nyt täällä blogissani. Mutta ehkä niin on vain hyvä. Hän saa apua ennenkuin joutuu pahempaan kuntoon.

    Tiedättekö kukaan ei ansaitse sellaista oloa. Sitä tunnetta kun suurin osa ajasta perustuu sille että mietit mitä syöt. Se ahdistuksen määrä kun syöt jotain väärää. Ja se että haluat vain olla peini, laiha. Ansaitseeko kukaan loppujen lopuksi sitä nolla kokoa mitä me kaikki haaveilemme? Ansaitseeko kukaan loppujen lopuksi sitä täydellisyyttä jonka olemme mieleemme kuvanneet? Onko kukaan loppujen lopuksi täydellinen? Minä en ainakaan, mutta koitan silti päästä täydellisyyden rajamaille. Vain saadakseni pettyä etten tule koskaan olemaan tarpeeksi pieni itselleni. En tarpeeksi laiha. Enkä muutenkaan tarpeeksi hyvä.





   Silti jatkan kunnes olen laiha...minun on pakko olla laiha, ja täydellinen.

      Ja anteeksi jo kerran käytetty kuva mutta nettini lagasi niin pahasti etten päässyt etsimään uusia kuvia. Ja anteeksi myös kun käytän muiden kuvia, mutta minun on pakko pysyä anonyymina!
      Ajattelin myös että voisin tehdä muutaman aihe postauksen liittyen minun asioihini, kuten vaikka viiltelyyn josta olen täällä vasta hyvin vähän puhunut. Tai vaikka perheeseeni liittyen. Mutten ole saannut sitä vielä aikaiseksi, enkä ole varma tulenko saamaankaan. Sillä kirjoituksilleni saattaa tulla kahden viikon tauko jos en saa otettua tablettiani mukaan helsinkiin. Siitö tosin kysyn vielä isältäni. Mutta heiheei, menen värjäämään hiuksiani joteb kirjoitan varmaan vasta huomenna <: pitäkää mukava päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti