so tired of life

    Kuinka yhden lukijan menettäminen blogissa josta ei halua kenenkään tietävän, saa ihmisen niin masentuneeksi ja tuntemaan itsensä täysin epäonnistuneeksi. Tuli vain alemmuuden olo, koska tiedän että elämäni ei ole mielenkiintousta enkä osaa kirjoittaa lainkaan. Tulee vain olo että miksi? Kirjoutanko liian vähän, liian paljon, vai kirjotinko jotain väärin? Ehkä olen vain yliherkkä, ja otan kaiken itseeni.
 Hyvin pienetkin asiat vain tuntuvat minulle pahalta. Anteeksi.

Olen ollut jo pidemmän aikaa todella väsynyt ja uupunut. Tiedän että olen siitäkin kertonut täällä aiemminkin. Se vain tuntuu jotenkin tämän hetkiseltä minältäni. Haluaisin vain olla, antaa syysloman jatkua ikuisuuden mutta ei kouluun sitä pitäiai jaksaa jo huomenna mennä. Mutta pienetkin asiat tuntuvat vain niin vaikeilta, ja vievät paljon aikaa. Jopa hymyily käy vaikeaksi, ja toivon todella että tämä menee ohi. Sentään ruoka ei maistu enää miltään, niin olen toivottavasti syömättä paljoa. Voisin hyötyä tästä paskasta edes jotenkin. Laihtua.

Viikonloppu meni ihan okei, tuntuu että pieneksi hetkeksi se pieni valopilkku tuli elämääni. Se yksi tähdenlento joka avarsi elämää edes hiukan paremman tuntuiseksi. Jotenkin kerrankin rakkaani toi minun elämääni oikeasti valoa, vaikken sitä hänelle osaa sanoakkaan. Oloni vain tuntui hetken levänneeltä..iloiselta? Ei ollut sitä masentunutta vaihetta ettei jaksa tehdä mitään, ei jaksa edes olla. Se lähti pois, ja tuli takaisin niin nopeasti kun hän ei ollut enää lähelläni.

Anteeksi en jaksa edes kirjoittaa enempää. Ehkä parempana päivänä..