Odotan bussia ja olen jäätymäisilläni. Vatsassani velloo maraboun salmiakki suklaata ja iltani meni ihan hyvin. Siihen asti kunnes jäin taas yksin ajatuksieni kanssa. Yksin itseni kanssa, ja se inhottaa minua. Kuinka helposti ajatuksillaan voi kaiken pilatakkaan. On se ihmismieli kummallinen.
Kävin tänään katsomassa sen uuden hobitin. Pidin todella ja minulla oli oikeastaan ihan hauskaakin. Kuitenkin melkein heti jäätyäni yksin ajatukset valtasivat mieleni. Miksi söinkään suklaata vaikka minun piti pärjätä ilman herkkuja? Olisi pitänyt pistää aiemmin päivällä se pasteija vain pois. Ja taas olen masennuksen ja epäonnistumisen partaalla. Eivätkä ajatukseni pyöri vain syömisessä. Vaan olo on muutenkin hyvin ankea.
Huomenna minulla on verikokeet jossa katsotaan arvojani, ja sekin ahdistaa. Haluaisin vain jättää sen välistä. En halua tietää kuinka huonossa kunnossa vartaloni on epäterveellisen ruuan takia, ja kaikkien paastojen. Olen niiden takia yrittänyt syödä vitamiineja jos se auttaisi edes hieman, mutta nyt sekin on jäännyt. En halua tietää tuloksia. Ja mikä pahinta, en halua vanhempieni tietävän niitä, tai terapeuttieni. Eieiei en kenenkään. Kuinka voikaan ahdistaa ja stressata näin paljoa, tänään ei olekkaan hyvä päivä. Harvoin on.
Pelkään tämän bloginikin kokoajan vain paljastuvan. Ja silti kirjoitan tänne enemmän kuin milloinkaan ennen. Kyllä joku vielä saa tietää. Aina joku saa tietää. Mikä idiootti olenkaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti