oh god girl, you are so sick of everything

       Ahdistaa viikonloppu ihan perkeleesti, aluksi minun olisi pitänyt lähteä pääkaupunki  seudulle rakkaani luokse, mutta opettajat eivät antaneet lupaa, kun meillä on lauantainakin koulua.
        Siinä ei olisi ollut mitään ongelmaa ja olisin hyvin pystynyt pysymään dieetin kalorimäärissä. Mutta nyt jään kotiin yksin jonka takia taloni on tyhjillään, jo tänään että huomenna luokseni tulee kaveri, joka ei sinällään haittaa, ainakin saan seuraa. Muttakun he  molemmat haluavat juoda.
     Muuten sekään ei haittaa, ja tulee siitä varmaan ihan hauskaakin. Muttakun ne kalorimäärät ahdistavat. Alkoholissa on niitä ihan vitusti! Ja olen tänäänkin jo ihan varmasti siinä kolmessasadassa kalorissa, kun kaverini tuomas laittoi minut syömään kolme palaa suklaata. Hyi helvetti!! Tekisi mieli vain oksentaa! Toki voisin sanoa ettei minulle käy, mutta olehaluan olla taas pieni! 38 kiloa kuulostaa päässäni niin himottavan pieneltä luvulta. Mitä tästä viikonlopusta oikein tulee? Pelottaa jo ajatuskin.

Olen vain liian kiltti siihen että sanoisin ettei minulle käy, koska olen heistäkin huolissaan ja haluan auttsaa.
     Ahdistaa ihan perkeleesti, ja minusta tuntuu että pursuan viikonlopun aikana ihan hirveästi. En vain halua lihota enää enempää! Olen siis ihan normaalipainoinen 161 senttiä ja painan 50 kiloa. Mutta haluan takaisin sinne 40 puolelle, missä olin ollut jo jonkun aikaa kunnes tursusin.

        Tuo kuva voisi kuvata erityisen hyvin tunteitani sen suklaan kanssa.

Tavallaan osa mielestäni kaipaisi sitä humalan tilaa, kun ei tarvitse miettiä mitään paskaa. Mutta omista syistäni, en pystyisi siihen enää.

        Haluaisin olla pieni, lähes olematon pikku tyttö ,hento ja kaunis. Haluan olla kanssasi. Rakas. Makaisin sylissäsi, ja halaisit minua varovasti, etten vain menisi rikki. Kertoisit kuinka laiha minä olen. Sillä tiedän pitäisit minusta niin enemmän. Kuulisin matalan äänesi, sanat "minä rakastan sinua pikkuinen" silittäisit hiljaa pitkillä viileillä , pianisti sormillasi kylkeäni. Tuntisit jokaisen luuni. Olisimme molemmat nälissämme, mutta se ei haittaisi nauttisimme siitä ja olisimme onnellisia. Meillä olisi toisemme. Suutelisit minua muutaman kerran, sitten vielä kättäni, ja jalkojani. Niissä olevia tuoreita syviä viiltoja. Sanoisit ettei se haittaa. Itkisin sinua vasten, kertoisin kuinka paha olo minulla on, silittäisit päätäni hiljaa ja vain kuuntelisit mitä minulla on sanottavana. Makaisimme pian sängylläsi vierekkäin, ja kävisimme yhdessä nukkumaan. Olisimme ikuisesti yhdessä~

Mutta nyt olen yksin, et ole täällä, enkä ole keijua nähnytkään. Mutta näemme pian, toivon todella niin.

Mitähän paskaa tästäkin viikonlopusta tulee...en syö varmaan enää koskaan.

Hyvää viikononloppua teillekkin,koittakaa pärjätä ja olkaa vapaita. Seuraavan kerran postaan vasta maanantaina.